Caiccein ystäwäin päiwä

Ystävänpäivä.

Oikeasti ihan vitun turha päivä. Tekee yksinäisistä vielä yksinäisempiä, köyhistä köyhempiä (kun pitää ostella jotain muovisia rihkamasydämiä todistaakseen rakkauttaan) ja parillisista, onnellisista turhamaisia ja typeriä. Siinä ostetaan omatunto: "Kun minä nyt tarjoan tämän kuuden ruokalajin illallisen, tuo varmaan tajuaa, että rakastan sitä." "Kun mä teen maailman hienoimman kortin, se varmaan ymmärtää, että oon tosi hyvä ystävä."

Joo joo, onhan se herttaista, muistetaan ystävää kortilla tai jollain pienellä. Miksi se sitten pitää tehdä jonain tiettynä vitun päivänä? Minulla on semmoisia ystäviä, jotka ovat ystäviä tällaisista typeristä itsensätodistelupäivistä riippumatta.

Nyt minä menen yksin tuonne hulluuden sekaan, otan kahvin, jos tarjotaan jotain IIIIIK YSTISPÄIVÄ ILMAISIA suklaita sun muita, sanon, että "Sori, en vietä".

Lakkasin kynnet punaisiksi ja maalaan huulet samanvärisiksi. Saatana, jos minä yksin, surkeana ja lihavana kummituksena vääntäydyn kämpästä johonkin, minä olen ansainnut edes punaiset huulet ja kynnet.