Tydydydy

Minä en oikein tiedä, minkälainen olo on.
Kurkku tappaa ihteään ja jos se ei tapa mua niin minä kohta tapan sen. Se on vähän liian kipeä.
Ärsyttää, vaikka kaikki on ihan jees. Ärsyttää ainakin tää mun lame-ass teksti.

Tänään en osaa kirjoittaa, mutta:

Drunk girls are boringly wild

Open your arms
Dance with me until I feel all right

En yksinkertaisesti voi tehdä mitään lupausta/päätöstä juomattomuudesta, koska minulla on jostakin kumman syystä joku taipumus vetää kunnon naamat joka viikonloppu. Ei kai siinä mitään, se ehkä kuuluu tähän ikään ja elämänvaiheeseen jne. yms. etc., mutta en jaksaisi enää olla asiasta huolissani.

Olen tähän mennessä yrittänyt karsia itse toimintaa, enkä huolehtimista, koska olen olettanut että se olisi helpompaa. En näemmä voi myöskään muuttaa sitä, että minulla on hyvin vahva taipumus skitsoilla kaikesta turhaan, saada vähän tippaa linssiin ja ahdistusta rinnan alle. Eli samaan malliin jatketaan, ei ylpeinä, mutta jatketaan kuitenkin.

Katsotaan mitä tässä nyt tapahtuu. Ei ole kovin kivaa olla Katariina juuri nyt, mutta viikonloppu, paijaus, mainiot otukset, Herätyskerho. Loistavuus.
P.S. LCD Soundsystem on esimerkiksi jonkin jumaluuden lähettiläs. Ei vittu miten hyvä.
LCD Soundsystem - I Can Change

But I can change, I can change, I can change, I can change
I can change, I can change, I can change
If it helps you fall in love

Well kiss me goodnight

Kolmen päivän krapula, oh yeah. Lauantaina juhlittiin, oli kivaa tiettyyn pisteeseen asti. Enkä mielestäni ollut edes missään ihan kamalassa humalassa. Pitäisi varmaankin tajuta, että kahden tunnin tanssitreenit lähes päivittäin kahden viikon ajan saattavat vaikuttaa viinapäähän.

Sunnuntaina oli niin kamala olo, etten ole sellaista pitkään toviin kokenut. Juomisen jälkeen en varmaan koskaan. Eilinenkin meni ihan dagen efter-tunnelmissa, töistä ei meinannut tulla mitään ja kaikki oli vaikeaa. Ruoka, rakas ystävä ja korni hömppäleffa pelastivat päivän saldon plussan puolelle.

Viime yönä en nukkunut - taaskaan - muutamaa tuntia enempää, joten tänään ei sujunut mikään myöskään. Siivosin siis puoli kahteen, kun uni ei halunnut olla kaveri. Jotain hyvää siis siinäkin yössä. Joskin jokusen tunnin unosten jälkeen on kai oletettavaa, on taas aivan kamala.
Kaikki, mitä luen, kirjoitan tai puhun, pyörii päässäni ääninauhana, joka kuulostaa uutistenlukijalta.

Ja sitten päivän pelastukseen: Deadsoul Tribe - Lost In You
Mulle tuli yhtäkkiä sellainen olo, että pakko kuunnella tämä kappale. Kuuntelin kahdesti.
Näitä oloja on tullut viime aikoina hirvittävän harvoin. Olen kuunnellut musiikkia lähinnä siksi, etten ole kestänyt hiljaisuutta tai olen halunnut parantaa oloani. Mutta tietyn kappaleen himoa en ole hetkeen kokenut.

Pitää muuten ostaa myös tämä Deadsoul Triben levy A Lullaby For The Devil. Aivan infernaalisen hyvä.

Väsyneitä tyttöjä

Uni tuli kylään ja viipyi 12 tuntia.
Kroppani on nyt saanut pakollisen leponsa ja voin jatkaa tappotahtia kaikessa rauhassa. Sisäinen masokistini nostaa päätään ja käskee: "Tee, tee, tee enemmän! Uuvu! Nyt jumalauta tyttö otat kaiken vastaan mitä tarjotaan." Ja minä otan, koska haluan päästä siihen uupumuksen tilaan, missä ei enää jaksa ajatella. Paitsi että sellaista ei ole olemassakaan.

Tulipa mieleen eräs ystäväni, joka pyrkii kaihtamaan turhaa ajatustulvaa urheilemalla kuin hullu. Toimii kuulemma häneen. Miksi minuun ei, vaikka olen viime aikoina treenannut 3-6 kertaa viikossa ja rankasti. Ehkä ajatukset raivaavat itselleen tilaa yöunieni paikalta. Ei hyvä, poistaisivat vaikka läskiä ja asettuisivat sen tilalle. Se vois olla ihan siistiä kulkea tuolla hirmuinen ajatusmassa vyötäröllä. Kenties.

Työnteko on jostain syystä vaikeaa. Nyt ei Infected Mushroomkaan auta. Sen sijaan emoilen Tehosekoittimen Hetken tie on kevyttä.

Puhdistus

No niin. Eiköhän se ole taas aika aloittaa ihan puhtaalta pöydältä tämä helkkarin tunne-elämä.

Täysin hillittömän tunteenpurkaukseni maininkeja sain puida aamuneljään. On ihan hyvä läppä herätä omaan nauruunsa ja siihen, että vanhemmat nauraa vieressä, itkettyään ensin koko yön. Aamulla ehdin juoda kahvia ja syödä kunnon aamupalan. Se on harvinaista herkkua nykyään. Sitä paitsi tuoreet mansikat ja pensasmustikat laskivat vitutusprosenttia ihan huomattavasti.

Mulla on vähän sellainen olo, että tarvitsen kunnon irtioton kaikkeen. Taidanpa seuraavana vapaana viikonloppuna hilpaista mökille saunomaan ja lukemaan hömppää laiturilla. Myönnän nyt avoimesti kaikille ja ennen kaikkea itselleni, etten voi ollenkaan hyvin enkä voi jatkaa tätä miellyttämis- stressi- ja unettomuuskierrettä yhtään pidempään.
Mun kroppa alkaa näyttää, ettei kestä tätä enää. Säikähdän joka kerta, kun en saakaan henkeä ja kasvot puutuvat. Olen loppu.

Tiedän kyllä paremmin kuin hyvin, että kaikki rullaa ja tuleekin varmaan rullaamaan ihan mukavasti, kunhan pääsen vähän jaloilleni taas. En vaan ole vielä riittävän ehjä enkä kypsä ihminen kestämään yhtään enempää epävarmuutta, vastuuta tai painetta. Minä kestän vaikka sisulla tämän viikon, sitten keskityn esimerkiksi vehreään luontoon. Joka tapauksessa, itseni aion unohtaa täysin.

Älä kerro

Pitikin sanoa.
En puhu, mutta itken kuin pieni vesiputous, eikä se ole ollenkaan puhdistavaa.
Tuntuu vaan ihan saatanan pahalta. Senkin idiootti emo.

When you become a twist

Minulla olisi niin paljon sanottavaa, mutta mitään ei vaan tule ulos. En tiedä edes, miksi ei tule. Minähän voin puhua lämpimikseni vaikka pakkasen helteeksi ja keksin asiaa käytetystä tulitikustakin. Siispä miksei supliikkiuteni riitä asioihin, joita haluaisin ihan oikeasti sanoa? Taidanko enää onnettoman small talk -paskan, joka tekee minusta täysin pinnallisen ja aivottoman kikattelurobotin? Ahdistun ennen sitä.

Puheoksennustakin enemmän helpottaisi spontaani itku. En ole itkenyt pitkään aikaan, mikä on täysin hälyttävää. Yleensä itken ilosta, surusta, vihasta, liikutuksesta, väsymyksestä ja muuten vaan. Vähintäänkin silloin, kun vuodan verta viikon. Eikä mitään. Ei kyynelen kyyneltä, vaikka olen ollut niin vihainen, kuin aivan tautisen onnellinenkin.

Tätäkö tämä tulee olemaan? Minulta on näemmä mennyt vähän ohi se vaihe, missä sulkeuduin kuoreeni niin, että elämäni harvinaisen varhaisessa vaiheessa opetellut ja kiitettävästi ylläpidetyt keskustelu- ja kyynelehtimiskyvyt katosivat. Pelottaa, tulevatkohan ne takaisin? Ei se oksennustautikaan oksentamatta helpota ja jos ei muuten tule, niin pitää laittaa sormet kurkkuun.

Voi olla, että kaikki on oikeasti ihan hyvin ja tämä osaamattomuus-angstipaska on vain pääni sisäisä illuusiota. Enpä usko.

"I’m selfish, impatient, and a little insecure. I make mistakes, I’m out of control, and at times hard to handle. But if you can’t handle me at my worst, then you sure as hell don’t deserve me at my best." – Marilyn Monroe

Real-life horror

Pitäisi nukkua = polkaista porukoilta kämpille tutimaan, mutta mua ei oikeastaan kiinnosta. Minulla on parempaakin tekemistä nyt, kuten kirjoittaa, syödä juustoa ja rusinoita juurikin ja nimenomaan samaan aikaan, fiilistellä Nine Inch Nailsia ja Death Cab For Cutiea (joka on kuulemma nimenomaan indiehomostelua) sekä kesäistä, vaaleaa iltaa.
Eikä sillä ole mitään väliä, onko mulla huomenna töitä. Mua ei nukuta vielä.

Pessimistinen ajatusmaailmani ei tahdo uskoa, että tämä miellyttävä olotilani voi olla pysyvää. Olen jo valmistautunut siihen, että vedän vähintäänkin jonkun näistä rullaavista hommistani läskiksi ja alaspäin kulkeva waauwaauwaauwaaaaau -melodia (tätä ei saletisti tajunnut kukaan) valuttaa elämäni pienimmätkin ilonrippeet syvään kaivoon. Siihen, missä se Ringin vitun ruma muija asustaa.
Kunhan nyt en alitajuisten paska-epäilysteni ja henkilökohtaisen vääristyneen minäkuvan aiheuttaman itsetuntokriisin takia laita kaikkea hyvin menevää vituiksi. Koska se olisi lose-lose -situation. Ainakin näin uumoilen.

En tiedä kaipaanko 15-kesäistä olemustani ihan tosissani - onko se vaan ajan kultaamaa muisteloa, mutta sen aikainen luontainen tapani ottaa asioista ja tuntemuksista kaikki irti, oli kadehdittavan hienoa. Aika ironista, että kadehdin ja kaipailen mennyttä taitoani aivan itse näin henkisen värikkyyden kannalta täysin rupsahtaneena kalkkis-idioottina. Olisikohan mahdollista saavuttaa sellainen fiilistelykyky vielä joskus, vaikka ei olekaan yhtä sinisilmäinen idealisti kuin teinityttösenä?

Olipa muuten tosi fiksu juttu katsella noita mainitsemani Ringin still-kuvia. Tosi helkkarin älykästä siihen nähden, että polkaisen tästä itsekseni kämpille ja nukkuakin pitäisi. Shieet.

(Onpa tässä neidillä muuten melekonen Halloween-asu. Hiton hieno.)

Melody

Viikon päästä olen vapaa. Melkein.
Pääsykokeet ohi 9.6. - sitten juhlin. Jestas, miten uuvuttavaa touhua.

Aamu alkoi pommiin nukkumisella hyvässä paikassa. En ole edes kovin pahoillani akateemisesta vartistani, vaikka pelmahdinkin hyvin yllätyksellisesti aamupalaveriin.
Death Cab For Cutie (fuckin' emo..) piristää taas aamuani lisää.
Tänään olen tehokas ja teen paljon töitä.

Eilen kiersin kirpparia, esittelen löydöt jahka pääsen kameran eteen. Nyt ihan oikeasti esittelen ne.
Taidanpa kiertää tänäänkin.