Joulu oli ja joulu meni. Joulunaluksen vietin kipeänä ja siksi muutama lahjapaketti jäi vähän puolitiehen, mutta ei se tuntunut läheisiä haittaavan. Oman kuntonsa mukaan kukin toimikoon - niin minä jouduin ajattelemaan. Aattoa myöten olo parani hiljalleen ja jaksoin jo syödä, seurata lasten jännittävää joulupukin odotusta ja riemua kun valkoparta saapui paketteineen. Loppuillasta pelasimme vanhempien ja veljen kanssa Rappakaljaa.
Joulu- ja tapaninpäivän myötä terveyteni koheni kohisemalla ja eilen päätin lähteä jo ulkoilemaan ystävän (ja yllätys, viinipullon) kera. Tapsaa ei tanssittu kuitenkaan aivan oletetun riemukkaasti, sillä kuulin käsittämättömän surullisen ja pysäyttävän uutisen. En aio kertoa uutisesta tässä enempää, ilmaisen vain osanottoni ja suruni nuorten ihmisten onnettomuudesta. Lukekaa lisää täältä ja nauttikaa elämästä, sillä se voi todellakin olla liian lyhyt.
Taas kerran tuli todettua, että jos on surullinen ja haikea olo, hyvä ystävä ja maailmaa parantava keskustelu, ei todellakaan kannata jatkaa siitä meluisaan baariin. Aamuyön tunteina sovittiin, että ensi kerralla otetaan vielä toiset viinipullot varalle ja puhutaan niin kauan että kynttilät sammuvat. Ehkä pidempäänkin.
Otsikkoon viitaten - tunnustan, olen innostunut Musesta. En tiedä mikä minua vaivaa. Minä en pidä Musesta, en muuten varmasti pidä. Harmi sinänsä koska tämä on itkettävän hyvää.
