Sanon viihtyneeni viime aikoina enemmän yksin mutta ihmisten keskelle minä kuulun. Sellaisten ihmisten, jotka ottavat minut syliin hymyillään eivätkä karsasta arkaa olemustani. Sellaisten, joiden keskellä saa olla myös yksin eikä ketään haittaa. Ei kai minusta olisi erakoksi, en kai sitä haluaisikaan. Kenties hiljalleen, hiljakseen alan löytää jotain, mitä olisi pitänyt löytää jo kauan sitten.
Otan vielä yhden kupillisen kahvia lämmikkeeksi, naksautan Bassoradion päälle ja koetan vaipua sinne, missä minä olen rento ja onnellinen. Yritän antaa itseni olla – se on yllättävän vaikeaa, vaikka sen pitäisi olla ihmisen perusolotila. Yritän muistaa vanhempien jo hävitettyyn Lundiaan kiinnitetyn rumahkon laatan, jossa luki: "Asioilla on taipumus järjestyä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti