Äärettömän turhauttavaa opetella tunnistamaan ja hyväksymään se vakavastiotettava totuus, että ihan vittu aikuisten ja lasten ja – öö – teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien oikeesti ei ole riittävän hyvä tai lahjakas yhtikäs missään. Joko eivät ole onnettaren lahjukset napsahtaneet juuri oikeaan aikaan juuri sille omalle kohdalle tai ei ole tajunnut nuorempana ja tyhmempänä jonkin taidon pitkäjänteisen harjoittelemisen mestariksitekevää voimaa.
Toki poikkeuksellinen älykkyys tai erittäin vetoava ulkonäkö osaltaan paikkaisivat erityistaitojen puutetta. Harmikseni totean, ettei sellaisia ole ainakaan tässä ruhossa ja mielessä. Niitä kun ei ole mahdollista loputtomiin kehittääkään. Tai jos on, lopputulos on monesti epätyydyttävä.
Olenko perfektionisti? En suinkaan. Eihän sellainen lainkaan olisi hyväksi ihmiselle, joka omaa näin korkean itsetunnon. Jostain syystä olen myös täysin poissa tolaltani ilman mitään pätevää syytä. Ai, no mutta sehän ei ole mitenkään uutta. Yliherkkä on aina yliherkkä vaikka juuri (lue: taas) terveelliseksi todetussa voissa käristäisi kullanruskeaksi. Osaisinpa lopettaa puhumisen ja mielellään myös ajattelun kokonaan.
Mulla on vaan ollut vähän huono viikko. Kyllä tää tästä vielä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti