Real-life horror

Pitäisi nukkua = polkaista porukoilta kämpille tutimaan, mutta mua ei oikeastaan kiinnosta. Minulla on parempaakin tekemistä nyt, kuten kirjoittaa, syödä juustoa ja rusinoita juurikin ja nimenomaan samaan aikaan, fiilistellä Nine Inch Nailsia ja Death Cab For Cutiea (joka on kuulemma nimenomaan indiehomostelua) sekä kesäistä, vaaleaa iltaa.
Eikä sillä ole mitään väliä, onko mulla huomenna töitä. Mua ei nukuta vielä.

Pessimistinen ajatusmaailmani ei tahdo uskoa, että tämä miellyttävä olotilani voi olla pysyvää. Olen jo valmistautunut siihen, että vedän vähintäänkin jonkun näistä rullaavista hommistani läskiksi ja alaspäin kulkeva waauwaauwaauwaaaaau -melodia (tätä ei saletisti tajunnut kukaan) valuttaa elämäni pienimmätkin ilonrippeet syvään kaivoon. Siihen, missä se Ringin vitun ruma muija asustaa.
Kunhan nyt en alitajuisten paska-epäilysteni ja henkilökohtaisen vääristyneen minäkuvan aiheuttaman itsetuntokriisin takia laita kaikkea hyvin menevää vituiksi. Koska se olisi lose-lose -situation. Ainakin näin uumoilen.

En tiedä kaipaanko 15-kesäistä olemustani ihan tosissani - onko se vaan ajan kultaamaa muisteloa, mutta sen aikainen luontainen tapani ottaa asioista ja tuntemuksista kaikki irti, oli kadehdittavan hienoa. Aika ironista, että kadehdin ja kaipailen mennyttä taitoani aivan itse näin henkisen värikkyyden kannalta täysin rupsahtaneena kalkkis-idioottina. Olisikohan mahdollista saavuttaa sellainen fiilistelykyky vielä joskus, vaikka ei olekaan yhtä sinisilmäinen idealisti kuin teinityttösenä?

Olipa muuten tosi fiksu juttu katsella noita mainitsemani Ringin still-kuvia. Tosi helkkarin älykästä siihen nähden, että polkaisen tästä itsekseni kämpille ja nukkuakin pitäisi. Shieet.

(Onpa tässä neidillä muuten melekonen Halloween-asu. Hiton hieno.)