Kuuntelen Täydellistä Ympyrää ja jokunen kyynel virtailee jo pitkin hehkuvaa poskea. Vihaan hehkuvia poskia. Tuntuu siltä, ettei poskissa olisi enää ollenkaan ihoa, vaan se olisi vaihtunut joksikin epämiellyttävän tuntuiseksi tekstiiliksi. Onneksi suolainen neste vähän viilentää poskirukkia.
Aivan ääretön väsymys on painanut jo useamman tunnin, kuolettavahkolta tuntuva kankkula taisi jo vähän helpottaa. Liskodiskoa odotellessa. Pitäisi saada riittävästi unta = mennä nukkumaan nyt heti, mutten tiedä osaanko uinua tällä pedillä. Olen liian levoton.
Niinpä. Mikä helvetti minua taas kalvaa?
Olen taas tässä. Minun tekee mieleni luovuttaa ja esimerkiksi myydä sieluni puutarhatontuille. Sisällä leimuaa polttava halu sanoa: "Anna olla, ei minusta olisi mitään tullut kuitenkaan." En kuitenkaan tee niin, koska olisi aivan liian yksinkertaista puukottaa itseään ja niitä toisia typeryyden toimilla. Ja siksi, koska olen hajottanut jo niin monta hienoa asiaa sellaisella idiotismilla.
Onko tämä syksyä vai sisäistä kieroumaa? Olenko ihan tosissani henkissadomasokististen ajatushirviöideni kanssa? Onko siinä mitään vitun järkeä, että ajattelen näin? No ei ole.
Joo joo, krapula on. Joo joo, menkatkin yrittää olla. Joo joo, suklaatakin on. Syön saatana sitten sitä, ehkä saadaan ne endorfiinit virtaamaan niin ei tarvitse olla tällainen helvetin nössö ja yliemotionaalinen elämästäahdistuja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti