I've come to talk with you again.
Yksi merten takana, yksi täällä. Vaikka kuinka monta tuhatta ja miljoonaa missä lienevät, keskellä kohinaa, keskellä ei-mitään, metropoleissa, kylissä, vuorilla ja merenpinnan alapuolella. Entäs jos se olisinkin minä siellä tuntemattomassa paikassa, jossain, mihin kukaan ei löydä kuin sattumalta? Jossain, jossa henkilötiedot ovat turhia ja nimet merkityksettömiä.
Identiteettiä ei tarvitsisi määritellä, koska identiteetti olisi puhtaimmillaan ja aidoimmillaan.
En tiedä mitä tapahtuu. Haluaisin antaa kaiken vain liukua ohi ja jäädä tähän makaamaan. Toisaalta, en jaksa edes voida huonosti, koska asiat ovat melkeinpä hyvin. Keskityn nauttimaan siitä, että saan kulkea hetken alasti autiossa asunnossa ja vuodattaa kryptisiä, kyynisiä lauseita tähän henkiseen sontasoikkoon. Puhdistautua sisältä - tai ainakin rauhoitella itseäni kuvittelemalla, että tässä olisi jotain puhdistavaa. Toisin on, sillä kaikki on julkista, minä olen julkinen ja tämä vain poloista huomiohuorausta.
Liikaa tuntoherkkiä kohtia, arkoja kuin runnotut hartiat. Maailma taitaa taas kerran kulkea suoraan pääni läpi ja tehdä siitä valtavan painavan ja turvonneen. Jos silmistäni katoaa ilo tai jos hymystäni tulee väkinäinen, ei kenenkään tarvitse sitä nähdä. Jos tämä ei nyt tästä (kyllä se aina siitä), en aio puskea asioiden läpi, vaan jätän itseni tähän, katsomaan kun kaikki virtaa ohi. Kerään itselleni onnellisen hetken kerrallaan.
Ja se hänen piti kätkeä sydämeensä, pinnalta kultaiseen ja sisältä mustaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti