Kotiparatiisi

Mun ei ole ollut kovin hyvä olla kotona. Oikeastaan tämä kaksio ei ole edes tuntunut kodilta missään vaiheessa, olen vaan ikävöinyt vanhempien turvalliseen huomaan. Ehkä alkupään sisustuspostaukset olivat yksi epätoivoinen yritys saada tästä paikasta jotenkin lämpimämmän oloinen: "Hei, kattokaa mun kämppää kaikki eiks oo kiva".
Täällä on tuntunut oikein hyvältä olla ainoastaan silloin kun luukku on täynnä väkeä, ääntä, ruuan tuoksua ja lämpöä. Muuten paikka on ollut okei, kiva asunto missä voi käydä nukkumassa ja sotkemassa ja lähteä taas. Tai sitten ihan paska, hajottava räkäluola, missä yksikään tavara ei tunnu pysyvän paikallaan.
Mutta eiväthän ne kamat itsestään lentele.

Pohdiskelin tuossa ruokaa laittaessani, että ei kai missään ole kiva olla jos ei paikasta jaksa pitää huolta. Jos ei jaksa tehdä kodista kotia. Vähän niin kuin ihmisvartalosta on pidettävä huolta, että siinä viihtyy hyvin.
Siispä huolsin molempia kotejani. Laitoin herkullista ruokaa, jonka eteeen näin juuri sopivasti vaivaa (kiitos valmispastakastikkeen, jossa ei edes ollut arominvahvennetta eikä juustoa!), siivosin ja järjestelin tavaroita. Kohta tiskaan ja siivoan lisää. En tiedä auttaako se ihan oikeasti oloani, mutta ainakin on yksi hajoamisen aihe vähemmän kun on kämppä siistinä ja massu täynnä.

Epäilyttävän näköinen mönjä on tomaatti-soijarouhe-sipuli-vihreä papu-kastiketta. Nam!