Älä elä vihassa

Vitut minä mitään osaa ajatella pitkäkatseisesti.

Lupasin itselleni, että seuraava teksti olisi jotakin kevyempää.
Sitä ei nyt tule.
Mulla olisi ollut kuvamateriaalia esim. lempikoruista ja muutamasta omasta luomuksesta,
mutta tällä hetkellä mua ei jaksa kiinnostaa helyt tai sisustus.
En osaa myöskään kirjoittaa selkeää, luettavaa tekstiä.

Yritän olla fiksu ja analyyttinen kun kirjoitan tätä,mutta en luultavasti osaa. Tehtiin ns. sovintopäätös poikaystäväni kanssa.
Koska kumpikaan - erityisesti minä - ei todellakaan ole kykenevä suhteeseen tällä hetkellä, päätimme erota.
Joka tapauksessa jaamme yhä saman kämpän, joten ongelmilta ei varmaan kukaan välty.
Oli kai vain ajan kysymys, että näin kävi.
Aluksi se itse asiassa oli hyvä idea, tuntui helpolta.
"Joo, ollaan kämppiksiä ja ei pohdita turhia. Ei oteta asioita liian vakavasti, tehdään niinkuin on parasta ja opitaan itsenäisiksi aikuisiksi ihmisiksi."
Ja kattia kanssa. Sanoisin, että ja vitut, mutta en jaksaisi edes olla provokatiivinen.
Olisin (lue: olen) vain kiroileva angstinen säälipallo.

Pitäisi päästää irti jostakusta jota rakastaa, jatkaa elämää ja yrittää tehdä asioita normaalisti.
Pitäisi yrittää tajuta, että kaikki ei mitenkään voi olla mun syytä,
mutta päähän pyrkii ihan pakollakin ajatus, että tässä kävi näin,
koska kukaan ei voi olla onnellinen mun kanssani.
Useammin kuin kerran olen pilannut onnelliset hetket paitsi itseltäni, myös muilta.
Eikä sitä ole kovin hienoa tajuta. Mutta se pitää tajuta.

Nyt kuuluu vissiin sanoa, että "antaa ajan parantaa" ja "katsotaan mitä tässä tapahtuu".
Mutta jos voin syyttää itseäni kaikesta, teen sen parhaani mukaan.