Minä olen se, joka sanoo ääneen ne kaikkein rumimmat jutut. Olen se pieni tyttö, joka juo kaikkein terävimmät kaikkein kovimmalla tahdilla. Se riemuidiootti, joka ei rauhoitu kun pitäisi, vaan nauraa niille asioille, mitkä eivät ketään muuta huvita. Eikä lopulta minusta jää käteen mitään muuta kuin sekavia muistoja ja maksakirroosi.
Tässä elellään nyt kai massiivisen henkisen itsetutkiskelun ja kasvun aikoja. Taitaa olla turha vääntää rautalangasta, että olen vallankin kyllästynyt kuvaan, jonka annan ihmisille itsestäni. Enkä oikeastaan tiedä, onko mitään itua lähteä sitä muuttamaan. Tällainen minä olen kai ollut viimeiset lähes kaksikymmentä vuotta.
Jälkiruokakahvi, jonka hyvä kahvinkeittäjä keitti ja Omerta, jonka hyvä Lamb Of God soitti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti