Yläkaupungin yö oli ja meni. Lauloin sydämeni kyllyydestä, en tiedä lauloinko hyvin, mutta sain pitkästä aikaa tehdä sitä. Annettu ja saatu palaute oli positiivista, tällä kertaa taidan ennemmin uskoa muita kuin itseäni - ihan vaan pitääkseni mielialan korkeammalla.
Lauantai-sunnuntaiyö meni riehuessa, jälleen- ja ensi kertaa näkemisissä, jopa joissakin konflikteissa ja huolenpidon hetkissä. Sunnuntaipäivä vierähti nukkuessa ja syödessä. Muutama olento hyvästelty, eräs toivotettu tervetulleeksi.
Taas saapui maanantai.
Kylmä ja sateinen ja kurja, mutta olosuhteisiin nähden vallankin positiivinen maanantai. Kastuin kertaalleen jo matkalla töihin ja viimeistään äskeisen haastattelureissun jälkeen olen kuin märkä rottavanhus. (Ajatelkaapa, miten hellyyttävä ajatus..)
Selviänpä tästäkin päivästä varmaan ankaralla työnteolla, tehden itsestäni koneen tai vaihtoehtoisesti haaveilemalla kosteasta jättisaniaismetsästä, jossa keijukaiset ja metsänhengettäret eli nymfit liihottavat ympärilläni ja jossa puiden tuoksu on huumaava.
Tuoksut muistuttavat minua jatkuvasti jo olleesta tai tavoittamattomissa olevasta. Tuntuu täysin käsittämättömältä ja pyörryttävältä aistia tuoksu, jonka olemassaoloa ei edes muistanut. Tai jonka olemassaolon muisti, mutta ei olettanut kokevansa sitä siinä hetkessä.
Sillä minä taidankin selvitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti