Minäpä ihan tosissani katsoin vähän jääkiekkoa äsken ja keskityin siihen. Se oli jopa mielenkiintoista. Kun tajusin kyseisen seikan, käytinkin sitten hienoisen tovin pohtiessani sitä, olenko sairas, sekoamassa vai muuten vaan idiootti. Tai ehkä en vaan jaksa ylenkatsoa asioita samalla tahdilla kuin ennen.
Jääkiekkohan on todellisuudessa vain junteille - kuten kaikki muukin penkkiurheilu - mutta ehkä alan hiljalleen olla sinut sen kanssa, etten välttämättä olekaan kaiken yläpuolella. Saattaa jopa olla, etten ole niin boheemi ja hienostuneen yliherkkä, melankolinen taiteilijasielu. Mites sit suu pannaan, tyttökulta? Näin meni taivaanrannanmaalaukselta pohja. Surullista, että maton veti jalkojeni alta musta, kuminen lätkä.
Mulla on niin onnellinen olo, ettei oikeastaan tee mieli olla niin hirmu tuskainen ja ahdistunut ja nyrpeä normaaleja aktiviteetteja kohtaan. Kiire on ja stressi ja erityisesti laulupaniikki, mutta en totta puhuen ole kovinkaan kiinnostunut asiasta. Hommat menevät niin kuin suvaitsevat mennä. Voin edesauttaa niitä omalta osaltani menemään mukavasti, mutta ihan yhtä hyvin voin katsoa välissä vähän jääkiekkoa.
On niin hirvittävän helpottavaa ja mukavaa olla kerrankin ainakin lähes tyytyväinen - ei tarvitse vihata koko palloa ja kaikkia sen asukkeja (ehkä kummituseläimiä, siilejä ja muita pörröisiä otuksia lukuunottamatta). Suosittelen onnellistumista kaikille. Kiitos ja rakkaudentäyteistä kevättä jokaiselle tyhmälle jääkiekko- (tms.)juntille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti